Hoopsholic kausi 2010-2011
![]() |
Turkkilainen sauna
![]() |
Takaoven kautta ?
Suomen miesten koripallomaajoukkue Euroopan mestaruuskilpailuihin takaoven kautta? Niinpä.
Vaikka Suomen menestys elokuun 2010 karsintapeleissä jäikin vaatimattomaksi, yllätti kansainvälinen Koripalloliitto (FIBA)kokouksessaan Turkissa tavalla, joka saattaa parhaassa tapauksessa nostaa Suomen takaisin Euroopan huipulle? EM-kisojen joukkueiden määrää nostetaan 16:sta peräti 24:ään jo seuraavissa kisoissa vuoden kuluttua. EM-karsintojen kolme heikointa Portugali, Suomi ja Unkari kiistelevät vielä kahdesta paikasta kisoihin elokuussa 2011, aivan EM-kisojen alla, jotka järjestetään kuudessa eri kaupungissa piskuisessa Liettuassa 3.-18.9.2011.
Voitto Portugalista tai Unkarista tai molemmista veisi Suomen maajoukkueen pitkähkön tauon jälkeen mukaan maanosamme mestaruusmittelöihin. Suomi on vuosien varrella osallistunut miesten puolella 12 kertaa EM-kisoihin, mutta toistaiseksi viimeisestä kerrasta on aikaa vierähtänyt jo 15 vuotta (Ateena 1995). Päävalmentaja Henrik Dettmann luotsasi silloin Kreikan pääkaupungissa Suomea ja sama mies istuu tiukasti maajoukkueemme penkin päässä yhä edelleen armon vuonna 2010. Pelaajat ovat vaihtuneet Hanno Möttölää lukuunottamatta.
Kansainvälinen Koripalloliitto FIBA on pitänyt kokouksensa. Liiton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu seuraavaksi nelivuotiskaudeksi ranskalainen Yvan Mainini, 65. FIBA:n pääsihteerinä jatkaa sveitsiläinen Patrick Baumann. Liiton hallitukseen ei valittu suomalaisväriä, mutta ruotsalainen Lena Wallin-Kantzy ja islantilainen Olafur Rafnsson edustavat Pohjoismaita.
FIBA perustettiin Genevessä, Sveitsissä vuonna 1932. Liiton päämaja sijaitsi välillä Saksan Münchenissä, mutta nyttemmin taas uudelleen Genevessä. FIBA:ssa on peräti 214 jäsenmaata kaikkialta maailmasta.
Kansainvälisyys on päivän trendi myös pelaajapuolella. Uusi pelikausi on alkamassa ja pelaajaneuvottelut ovat kuumimmillaan. Suomen maajoukkueen pelaajista peräti 10 pelaajaa suuntaa tai on jo suunnannut tiensä Euroopan kentille. Kansallinen pääsarja Korisliiga ei riitä kaikille oman kehityksen tai palkkapussin suuruuden/pienuuden vuoksi. Suomalaispelaajat noudattavat jo tutuksi tullutta neuvoa kirjaimellisesti: "Menkää ja kokeilkaa siipienne kantavuutta, kun olette vielä nuoria ja usein perheettömiä. Ettei tarvitse sitten vanhempana jossitella ja harmitella". Onnea ja menestystä Italian, Saksan, Espanjan, Kreikan, Englannin ja Ruotsin "rahakentille".Kansallinen pääsarja Korisliiga pyörähtää käyntiin aivan kohta eli ennätysaikaisin syyskuun 24. päivänä. Siitä lisää seuraavassa blogissa.
Harjoitusintoa ja hikisiä hetkiä pelaajille
![]() |
Nuorekas 60-vuotias on uuden junioripäällikkönsä Esa Mäki-Tulokkaan johdolla tarttunut tiukasti härkää sarvista ja seuran junioritoimintaan aiotaan satsata jatkossa kunnolla. Mutta molempi parempi. Nuoret tarvitsevat esikuvia ja edustusjoukkue uudistuessaan nuoria lupauksia. Näin Porvoossa aiotaan jatkossa toimia nuorison ja koripalloilun parhaaksi.
![]() |
Liikaa Korisliigaa ?
Koripalloilun kansallinen miesten pääsarja käynnistyy perjantaina syyskuun 24. päivänä. Pelikausi 2010-11 on oleva järjestyksessään 73. kautta aikojen eli vuodesta 1939 lähtien, kun Suomen mestaruus on jaossa. Korisliigassa taas 12 joukkuetta, jotka pelaavat ensin nelinkertaisen runkosarjan (24.9.-26.3.) ja päälle vielä pudotuspelit. Sarja on pelattuna noin Vapun nurkilla, viimeistään kuitenkin 4.5.2011.
44 ottelukierrosta, 264 ottelua jo runkosarjassa on paljon. Se on enemmän kuin missään (?) muualla Euroopan sarjoissa. USA:ssa ammattilaiset pelaavat NBA:ssa toki vielä huomattavasti enemmän eli 82 ottelua runkosarjassa. Tarmon amerikkalainen pelinjohtaja Aubrey Conerly sanoikin osuvasti Koripalloliiton tilaisuudessa tiistaina: "I-divisioonassa pelattiin viime pelikaudella nelisen ottelua kuukaudessa, nyt voidaan pelata neljä ottelua kahdeksassa päivässä!".
Ennustan, että Korisliigassa kuviot muuttuvat lähitulevaisuudessa. Valmentajat sekä pelaajat olisivat jo nyt kypsiä muutoksiin. Vähemmän otteluja ja enemmän aikaa harjoittelulle. Myös ulkomaalaisten määrä herättää keskustelua. Sarja-avauksessa nähdään 36 ulkomaalaista vahvistusta. "Herrasmiessääntö" on yhä voimassa ja sitä noudatetaan pilkuntarkasti. Siitä pisteet pääsarjaseuroille. Mutta eikö kahden ulkomaalaisen sääntö olisi jotakin/mitään?
Nimittäin, kun tutustuu Korisliigan seurojen kokoonpanoihin hieman tarkemmin, ei voi olla huomaamatta yllättäviäkin asioita. Joukkueiden keski-ikä lähestyy uhkaavasti 22 ikävuotta! Ja ei ole montaa vuotta, kun nuorten ja aikuisten sarjojen väliin mahtui vielä oma 22-vuotisten sarja. Missä siis 25-30 -vuotiaat suomalaispelaajat? Yli kolmekymppiset pelaajat ovat jo harvinaisuus. Toinen ihmetyksen aihe ovat nk. omat kasvatit. Eräällä itä-Suomen seuralla ei ole ensimmäistäkään omaa kasvattia joukkueessaan. Ja kahdella pääkaupunkiseudun seuralla on yhteensä viisi omaa kasvattia rostereissaan!
Koripalloseurojen talouksista on puhuttu ja kirjoitettu erikoisesti taantumien sekä lamojen aikoihin varmasti aivan tarpeeksi. Nopea silmäys alkavan kauden budjetteihin kertoo kuitenkin kieltä, että varsin monella seuralla budjetit ovat pikemminkin hieman kutistuneet kuin kasvaneet. Edelleen pätee laki, etteivät kaikki joukkueet/seurat ole samalla viivalla. Lopullisen sarjataulukon voisikin vähintäänkin suuntaa antavasti ennustaa muodostuvan eurojen määrän perusteella. Vanha sananlasku siis pätee: Rahalla saa ja hevosella pääsee. Toivottavasti joukossa ei ole kuitenkaan kovin montaa laina- tai riskirahalla mukana olevaa seuraa.
Mielenkiintoista koripallokautta - kaikesta huolimatta!
![]() |
![]() |
28.9.1950
Tuona otsikon päivämääränä 23 porvoolaista urheilumiestä ja/tai -naista kokoontui Porvoossa perustamaan uutta urheiluseuraa. Puhetta johti Martti Korpiluoma ja sihteerinä toimi Niilo Laine. Perustamiskokous kesti kolme tuntia.
Siitä lähti liikkeelle uuden porvoolaisen yleisseuran taival monine lajeineen sekä jaostoineen, kunnes sitten vuonna 1959 seurasta tuli palloilun (koripallo, lentopallo, pesäpallo) erikoisseura ja vuonna 1980 koripalloilun erikoisseura.
Kun olosuhteet Porvoossa paranivat alkoi myös Porvoon Tarmon edustusjoukkueen kipuaminen kohti kansallisia pääsarjoja 1970-luvulla. Tarmo on esiintynyt vuosien varrella 22 pelikautta I-divisioonassa ja pelaa parhaillaan 10. pelikautta pääsarjassa, Korisliigassa. Parhaimmillaan Tarmo on ollut pronssiotteluissa keväällä 2005, jolloin sekä loppuottelupaikka että pronssimitalit jäivät 10 pisteen päähän.
Juniorityö on ollut mukana kuvioissa kaikkina kausina. Seuran periaate "koripalloilun ja nuorison parhaaksi" on ollut ikäänkuin itsestään selvyys. Mieltä suorastaan lämmitti, kun Porvoon kaupungin johtokin kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujulan suulla arvostaa Tarmon tekemää nuorisotyötä. Ujula painotti viime lauantaisessa 60-v-juhlapuheessaan urheiluhallissa Tarmonkin tekemän nuorisotyön tärkeyttä yhteiskunnassamme. Sekin vapaaehtoistyö koituu pitkällä aikavälillä paikkakuntamme parhaaksi.
Nuorekkaallekin Tarmolle onnea ja menestystä tuleviksikin vuosiksi sekä vuosikymmeniksi!
Pallo on pyöreä
![]() |
![]() |
Koripallojoulu
Koripalloilua joulunakin. Näin voitaneen sanoa, sillä Amerikan Yhdysvalloissa NBA-liigan joulutauko kesti tasan yhden päivän (24.12.).
Leipää ja sirkushuveja
Koripalloilu antaa suurena maailmanlaajuisena urheilumuotona leivän varsin monelle pelaajalle, valmentajalle, huoltajalle sekä välillisesti monenkirjavalle väelle. Lajin ystäville on tarjolla paitsi varsinaisia ottelutapahtumia myös erilaisia esityksiä, näytöksiä. Kutsuttakoon niitä vaikkapa sirkushuveiksi. Eräs tällainen on jo pitkät perinteet omaava NBA:n All-Star viikonloppu, joka huipentuu Itä – Länsi –otteluun, mihinlajin fanaatikot ovat “valinneet” joukkueet. All-Star –viikonloppua vietetään tällä pelikaudella tänä viikonloppuna (18.-20.2.) Los Angelesissa. Kyseessä on viides kerta, kun L.A. toimii “sirkushuvien” päänäyttämönä ja 60. kerta, kun maailman parhaat ammattilaiskoripalloilijat ovat kokoontuneet mittelemään taitojaan paitsi itse ottelussa niin myös kolmen pisteen heittokilpailussa, donkkikisassa ja niin edelleen.
![]() |
March Madness
![]() |
Pitkä kausi päättymässä
Kevät keikkuen tulevi ja koripallokausi 2010-11 kallistuu loppusuoralle. Amerikan Yhdysvalloissa NBA:n runkosarja päättyi 82 ottelukierroksen täyttyessä keskiviikkona 13.4. Chicago Bulls sai aikaiseksi parhaan rekordin, kun “Punaiset härät” voittivat 82 ottelustaan 62. Bulls oli siis idän ykkönen. Lännen parhaaksi kohosi San Antonio Spurs (61-21). Näiden kahden perässä tulivat Miami Heat (58-24), Los Angeles Lakers (57-25), Dallas Mavericks (57-25) ja Boston Celtics (56-26). Koripalloilun “Hall of Fame” Springfieldissä (Mass.) sai nipun uusia koripallokenttien vaikuttajia. Yksi heistä oli Dennis Rodman, 49, joka on tullut kuuluisaksi monellakin eri tavalla elämänsä aikana. Koripalloilun huippuhetket Rodman koki Chicagossa pelatessaan NBA:n mestariksi muutamaankin otteeseen rinnallaan Michael Jordan ja Scottie Pippen.
![]() |
Kevään 2006 toisinto?
Lokakuun 26. päivänä se alkoi ja viimeistään kesäkuun 14. päivänä se päättyy. Näin pitkä on USA:n ammattilaiskoripalloliigan NBA:n pelikausi 2010-11. 30 joukkuetta (joista yksi Kanadan puolelta) on tahkonnut ensin 82 ottelukierrosta runkosarjaa ja sen jälkeen parhaat pudotuspelejä päälle. Ja kas kummaa; kevään 2006 finalistit Miami Heat ja Dallas Mavericks ovat jälleen vastakkain loppuotteluissa. Viisi vuotta sitten Miami voitti NBA:n mestaruuden otteluvoitoin 4-2, mutta asioista hyvin perillä olevat muistavat, kuinka Miami hävisi kaksi ensimmäistä loppuottelua, mutta voitti sitten neljä seuraavaa ja ratkaisevaa koitosta. Silloiset loppuottelijat ovat pesseet kasvojaan viiden vuoden sisällä melkoisesti, mutta onpa mukana vielä muutamia tuttujakin nimiä. Miamin aloitusviisikosta löytyvät Dvyane Wade ja Udonis Haslem, jotka ovat yhä joukkueensa avainpelaajia. Dallasin joukkueen ja koko kaupungin sankari on saksalainen Dirk Nowitzki. Jason Terry, tuo pantapää, on niinikään edelleen Mavericks -joukkueen tarkkakätinen takamies-pelaaja.
* * * * * *
Kun Miami Heat viime kesällä hankki joukkueeseensa sellaiset vahvistukset kuin LeBron James ja Chris Bosh, oli päivänselvää, että Miami on varteenotettava ehdokas loppuotteluun keväällä 2011. Kausi ei tosin ollut pelkkää ylivoimaa, sillä tähtijoukkueen hitsautuminen joukkueeksi on kestänyt oman aikansa. Pudotuspeleissä kolmikko Wade - James - Bosh ja kumppanit on tehnyt sitten kovaa jälkeä Philadelphia, Boston ja Chicago putosivat kaikki Miamin kyydistä otteluvoitoin 4-1. NBA:n ensimmäinen filippiiniläis-amerikkalainen valmentaja Erik Spoelstra, 41, on onnistunut vaikeassa tehtävässään toistaiseksi hyvin. Ei ole varmaankaan helppoa edes yhden supertähden kanssa saatikka sitten kolmen kanssa. Miamin supertrio viimeisteli viimeisessä ottelussaan Chicagoa vastaan 69 pistettä 83:sta pisteestä. Tuon mukaan kolmikko lienee ansainnut muhkeat vuosipalkkansa, joista muut joukkueen pelaajat voivat vain uneksia, mutta ei kadehtia: LeBron James 14,5 miljoonaa dollaria, Chris Bosh 14,5 miljoonaa ja Dwyane Wade 14,0 miljoonaa/vuosi. Miami Heat -joukkueen pääomistaja Micky Arison, 54, on Israelin-amerikkalainen. Arison toimii "leipätyössä" suomalaisiakin koskettavassa Carnival Corporation -yhtiössä. Kun Miami voitti NBA:n mestaruuden vuonna 2006, järjestettiin osa mestaruusjuhlista suomalaisten rakentamalla laivalla. Aika näyttää, pääsevätkö Heatin pelaajat tällä kerralla loistoristeilylle?
* * * * * * *
Dallas Mavericks on toista kertaa NBA:n loppuotteluissa. Oppirahat lienee maksettu, sillä niin päättäväistä ja vahvaa on ollut meno viime viikkoina. Kaksinkertaisen (2009, 2010) NBA:n mestarin Los Angeles Lakersin piti itseoikeutettuna olla lännen edustajana loppuotteluissa, mutta Dallas ei armahtanut kertaakaan. Lakers hävisi puhtaasti 4-0! Sitä ennen Portland kaatui 4-2 ja Oklahoma City viimeisenä kantona Dallasin kaskessa 4-1.
Peräti 17,3 miljoonan dollarin vuosipalkkaa ansaitseva Dirk Nowitzki on ollut pudotuspelien korikuningas 28,4 pisteen keskiarvolla. Siispä seuran ja joukkueen omistaja amerikkalainen liikemies Mark Cuban, 53, on enemmän kuin tyytyväinen saadessaan maksaa kunnon palkkaa kunnon pelaajalle? Cuban on tehnyt omaisuutensa internet-maailmassa. Tunnettu Forbes -aikakausilehti arvioi Dallasin joukkueen arvoksi 438 miljoonaa dollaria. Edelle NBA:ssa menevät tässä suhteessa vain New York Knicks, Los Angeles Lakers, Chicago Bulls, Boston Celtics ja Houston Rockets.
Dallasin penkin päässä istuu Rick Carlisle, 51, joka on jo voittanut NBA:n mestaruuden - pelaajana. Vuosi oli 1986, kun Carlisle pelasi Boston Celtics -joukkueessa vierellään mm kuuluisa Larry Bird. Celtics kaatoi
silloin loppuotteluissa Houston Rockets -joukkueen. Vv 1985 ja 1987 Carlisle oli niinikään loppuotteluissa pelaajana, mutta LA Lakers vei noina vuosina mestaruuden. Carlislen nelivuotisesta valmentajasopimuksesta Dallasin kanssa olisi vielä yksi vuosi jäljellä. Tuleeko yllätysmestaruus "etuajassa"? Miten Nowitzkin "turnaround fadeaway" -heitot purevat, kun vastassa on Miamin kivikova puolustus? Mielenkiintoiset loppuottelut pelataan seuraavasti: 31.5. Miami - Dallas (klo 21 ET), 2.6. Miami - Dallas (klo 21 ET), 5.6. Dallas - Miami (klo 20 ET), 7.6. Dallas - Miami (klo 21 ET) sekä tarvittaessa 9.6. Dallas - Miami (klo 21 ET), 12.6. Miami - Dallas (klo 20 ET) ja 14.6. Miami - Dallas (klo 21 ET).
Internet ja taivaskanavat ovat tätä päivää. Ei kun herätyskellot soimaan ja näytön/ruudun ääreen!










